Tammela saa osansa neuvostoliittolaisten lentokoneiden pommeista, kun talvisota alkaa. Ensimmäisessä pommituksessa 21. joulukuuta kuolee neljä ihmistä.

Tammela - Tarinoita torin kulmilta, Matti Wacklin (2008)

Jaa Facebookissa

Varasto Olutta ja pimeääviinaa

Joskus 1960-luvun lopulla kuljeksin hämärtyneessä syysillassa Tammelantorin poikki kohti Kalevan puistotien varren Postitaloa, jossa oli kotini. Torin ylittäminen oli miehuuskoe, sillä Tammelan olohuonetta hallinnoi vähän aggressiivinen juoppojengi.  Yksi porukasta lähtikin tulemaan minua kohti pahat mielessään.

– Anna sen olla. Se Vakliini. Pelimiehiä.

Minua vanhemman pelikaverini Kaken sanat pysäyttivät uhkaajan ja pääsin jatkamaan matkaa.

Tapaus ei ole vain oman elämäni yksityiskohta, vaan symboli sille millaista Tammelan työläiskaupunginosan meno on ollut vielä muutama vuosikymmen sitten.

Etenkin Tampereen porvaristo oli pitkään huolissaan työväestön epäsiveellisyydestä ja mieltymyksistä väkijuomain nautintaan.  Alkoholilla olikin kiistämättä vankka sija tammelalaisessa elämänmuodossa.  Niinpä Tammelantorin ympäristöstä kehittyi vanhan alkoholipolitiikan oloissa Tampereen toinen pimeänviinan myyntipiste rautatieaseman rinnalle.

Pimeänviinan myynnillä oli omat tarinansa. Se oli kiivas leikki, johon osallistuivat poliisit, myyjät, ostajat ja tammelalaiset pikkupojat.  Jälkimmäisiä ei niinkään kiinnostanut itse viina, vaan hauskanpito nautinta-aineen houkutuksiin sortuneiden ostajien kanssa.

Talvisaikaan käytettiin poliisin harhauttamiseksi hyväksi myös lumihankia. Kun kaupat oli tehty, ostaja saattoi hakea pullonsa hangesta, johon myyjä oli sen piilottanut.  Tässä ongelmattomaksi tarkoitetussa ketjussa oli yksi mutta. Tammelan pikkujätkät kyttäsivät myyjien piiloja ja nappasivat tuotteen ennen asiakasta, joka ei saanut rahoilleen vastinetta.

Harva muistaa, että Tammelantorin kulmilla on ollut jopa kaksi panimoa. Tosin toinen niistä, torin pohjoispäässä sijainnut Pyynikin Mietojuomatehdas valmisti vain pilsneriä ja limonadeja.

Sen sijaan nykyisen Akolinnan paikalla ollut, vuonna 1898 aloittanut Oy Iso Oluttehdas oli aikansa mitoissa suurpanimo, jonka punatiilisen rakennuksen pisti alulle panimomestari Bruno Martin. Valmista oluttehdasta alkoi pyörittää arvokas joukko, johon kuulivat muun muassa pankinjohtaja Hjalmar Grönblom ja sittemmin maalitehtailijana meritoitunut Rudolf Winter. Tehtaan osakkeita osti myös Sinebrykoff.Oy Iso Oluttehdas. Lähde: Suutarien päääkaupunki, Matti Wacklin

Kyse ei ollut mistään pikku yrityksestä. Tehtaan vuosituotanto oli mahdollista nostaa 1,2 miljoonaan litraan. Tunnetuimmat olutmerkit olivat Pöytä Olut ja Varasto Olut.

Tammelalaisen olutkulttuurin alkuitu tarjoili ympäristöönsä paitsi hyvää olutta myös järjestysongelmia.  Keskellä kylää seisseen Ison Oluttehtaan tuotteet maistuivat ympäristön kansalaisille paremmin kuin toivoa sopi. Panimon kulmille kasautui äijäporukoita, joiden elämäntyyli sattui monen silmään. Oudot säännöt määräsivät, ettei panimolta saanut myydä ulos yksittäisiä pulloja.  Siksi olutta jouduttiin ostamaan korikaupalla, mikä tietysti lisäsi mellakointia ja muuta epäjärjestystä.

Iso Oluttehdas pani lapun panimon luukulle jo joulukuussa 1906. Komea punatiilinen rakennus  toimi olutvarastona vielä vuoteen 1914, jolloin sille löydettiin muuta käyttöä.

Mielikuvat Varasto Olutta Tammelantorin kulmilla korikaupalla nauttineista juoppoporukaista eivät hätkäytä. Tammelassa mäyräkoiriensa ja kaljatölkkiensä kanssa kesäiltaa istuvia paikallisia pöheikköboheemeja riittää yhä. Silti uskallan väittää, että alkoholipolitiikan vapautuminen on vaikuttanut myönteisesti myös entisen työläiskaupunginosan elämään. Voi olla, että työkansan villistä menosta aikoinaan huolestunut porvaristo tuntisi modernin ravintolakulttuurin Tammelassa, että sen sivistysprojekti on vihdoin onnistunut. Tammelalaiset ovat oppineet nautiskelemaan.

Matti Wacklin