Tammela saa osansa neuvostoliittolaisten lentokoneiden pommeista, kun talvisota alkaa. Ensimmäisessä pommituksessa 21. joulukuuta kuolee neljä ihmistä.

Tammela - Tarinoita torin kulmilta, Matti Wacklin (2008)

Jaa Facebookissa

Morkusta on yhä kohtaamispaikaksi

Se oli vuoden 1918 huhtikuun alkua, kun kahdeksanvuotias tammelalainen Kauko Lindell kurkisteli kavereittensa kanssa rautatieaseman peltimakasiinien pihamaalle. Valkoiset vartiomiehet yrittivät ajaa poikaporukkaa loitommalle, sillä se, mitä aidan takaa näkyi, ei ollut tarkoitettu lapsen silmille.

– Valkoiset teloittivat punaisia ja venäläisiä seinää vasten. Ruumiita oli valtava määrä. Kuului vain laukaus ja taas tuli lisää ruumiita. Se oli pelottavaa.

Näin kertoi nyt jo edesmennyt Kauko, kun haastattelin häntä kymmenisen vuotta sitten. Mäkipäänkadun varrella lapsuudessaan asunut poika muistutti kuitenkin, että lapsi sopeutuu melkein mihin tahansa. Ruumiiden näkemiseenkin tottui, kun joutui olemaan todistajana Tampereen valtauksessa. Kaukon setämies oli kylmien kyytimies eli hevoskuski, joka kuljetti hotelli Emmauksessa majaansa pitäneen ruumiskanslian käskystä ruumiita kaupungin kaduilta punaisten joukkohautaan Kalevankankaalle.

Kaukon muistot ovat minulle oikeastaan ainoa yhteys nyt jo purettuihin peltimakasiineihin ja niiden kyljessä eläneeseen tavara-asemaan. Tiedän, että monet tammelalaislapset ovat vuosien varrella seuranneet, kun junien vaunuista on talutettu Hippoksen hevosmarkkinoille tuotuja hevosia. Senkin olen kuullut, että tavara-aseman ja peltimakasiinien kautta on tuotu tuhansia kohtalostaan tietämättömiä lehmiä, joiden viimeinen osoite oli nykyisen Tampere-talon paikalla ollut teurastamo.

Tavara-aseman kohtaloon liittyvässä keskustelussa on häirinnyt eniten se, että keskeistä osaa vuosikymmeniä Tammelan huvielämässä näytellyt rautatieläisten seuratalo Morkku on ikään kuin ilman muuta purkulistalla. On, vaikka esimerkiksi Pirkanmaan maakuntamuseo pitää sitä merkityksellisempänä kuin tavara-asemaa.

Morkun historiahan on mielenkiintoinen. Puurakennuksessa on tanssittu monet tanssit, vietetty vähäväkisten häitä ja monenlaisia iltamia. Siellä on vuosikymmenten aikana näytelty, laulettu ja eletty urheiluseurojen juhlia, joissa pääviihdyttäjänä oli usein TTT:n hyväsuinen näyttelijä, nykyisten stand up -koomikkojen tienraivaaja Eero Roine.

 

 

Yli 100-vuotias rakennus palveli myös päiväkotina. Lisäksi siellä oli rautatieläisten kirjasto, jonka vakikäyttäjiin kuului muuan pikkulikka Kaivokadulta. Tämä lukuhulluksi tunnustautunut neito tuli myöhemmin tunnetuksi kirjailija Anni Polvana.

Morkku on lempinimi, jonka käyttäjät antoivat ulkoisesti vähäiseltä näyttävälle seuratalolle. Murteessa sana merkitsee pikkuista ja vaatimatonta, mutta myös murjunoloista rakennusta, mitä Morkku ei kai koskaan ennen 2000-luvun tietoista heitteille jättöä ole ollut.

Lempinimi ei alkujaan ollut ainakaan seuratalon johtokunnan mielestä kovin imarteleva. Kun nimeä sitten alettiin käyttää lehtimainonnassa, monet vastustivat päätöstä.  Pahimmalta tuntui kuitenkin silloin, kun Aamulehdessä julkaistiin tanssi-ilmoitus, jossa kerrottiin, että ”Tanssit tänään Rautatieläisten seurakuntatalolla”.

Morkun säilyttämistä kannattaa vielä kerran pohtia. Kyse ei ole pelkästään nostalgiasta. Talo kantaa Tammelan sosiaalihistoriaa ja näyttää rakennuksena viestin kaupunginosan varhaisista vuosista. Kun Tammelaan on nyt ihan selvästi kasvamassa uusi, poikkeuksellinen yhteisöllisyys, Morkku sopisi kunnostettuna monikäyttöiseksi kohtaamispaikaksi, jossa historia ja nykypäivä lyövät kättä.